Tässä on ohje ihan todella maukkaaseen glögijuustokakkuun. Ohjetta on hieman paranneltu siten, että siinä on "valkoista osaa" enemmän kuin löytämissäni muissa ohjeissa ja kiille on tehty glögitiivisteestä, jolloin se on maukkaampaa. Maut ovat jouluisia, joten kakku on tarkoitettu lähinnä pikkujouluihin ja joulupöytään, mutta pienillä muutoksilla (jättämällä piparkakkumausteen pois ja vaihtamalla glögitiivisteen esim. mehutiivisteeseen ja lisäämällä marjoja tai hedelmäpaloja) saa kakusta kaikkiin tilanteisiin sopivan!
tiistai 3. joulukuuta 2013
sunnuntai 17. marraskuuta 2013
Pullaaaaaa
Moi taas!
Musta on tullut kuuluisa perheen
ja kavereiden kesken näiden pullien ansiosta. Pullista tulee erittäin
mehukkaita ja maukkaita kun kohotusajoista ei pihistä ja täytteitä laittaa runsaalla
kädellä! Resepti on alunperin Kinuskikissalta, mutta tehtyäni näitä muutamia
kertoja oon tehnyt reseptiin pieniä parannuksia:)
Leivon yleensä pullataikinasta
puolet dallaspulliksi tai pikkupulliksi ja puolet korvapuusteiksi.
Ainekset:
Pullataikina:
5 dl kevyt- tai kulutusmaitoa
1 pkt hiivaa
2 dl sokeria
1 ½ rkl kardemummaa
2 tl suolaa
1 muna
200 g voisulaa
n. 15 dl vehnäjauhoja
Korvapuustit:
½ pullataikinasta
100g pehmeää voita tai margariinia
1½ dl fariinisokeria
runsaasti kanelia
(kardemummaa)
Dallaspullat:
½ pullataikinasta
100 g voita
1 ps vaniljakastikeaineksia
½ dl sokeria
200 g vaniljarahkaa
1 muna
¾ dl mantelirouhetta
Ohjeet:
1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murenna ja liuota hiiva siihen. Sekoita maito-hiivaseokseen mausteet ja muna.
2. Lisää seokseen n. 11dl jauhoja ja sekoita ensin puuhaarukalla tai vispilällä ja kun sekoittaminen käy liian raskaaksi, alusta nyrkillä (tämä on myös erittäin terapeuttista ;D).
3. Lisää taikinaan sulatettu voi ja sekoita joukkoon. Lisää sitten loput jauhoista.
4. Kohota taikinaa lämpimässä paikassa n. 35min
Dallaspullat:
1. Kaulitse puolet kohonneesta pullataikinasta suorakaiteen
muotoiseksi levyksi.
2.
Sulata voi ja lisää siihen vaniljakastikeainekset, sokeri, vaniljarahka ja
muna.
3. Levitä taikinalevylle, ripottele päälle mantelirouhe ja rullaa.
Nipisele rullan saumakohta erittäin huolellisesti kiinni.
4. Leikkaa rullasta hyvänkokoisia viipaleita ja asettele ne
joko pellille tai suuriin muffinssivuokiin (pullat pitävät muotonsa paremmin
vuoissa).
5. Kohota pullia vielä 10-15min. Voitele munalla ja ripottele
päälle mantelirouhetta tai raesokeria.
6. Paista 200 asteessa n. 15min tai kunnes pullat ovat kauniin
kullanruskeita!
Korvapuustit:
1. Kaulitse puolet kohonneesta pullataikinasta suorakaiteen
muotoiseksi levyksi.
2. Pehmitä voi mikrossa pehmeäksi mutta älä sulata täysin!
3. Levitä voi taikinalevylle, ripottele päälle fariinisokeri
ja levitä se veitsellä tasaikseksi. Ripottele päälle runsaasti kanelia.
4. Rullaa taikinalevy ja nipistele sauma erittäin
huolellisesti kiinni. Leikkaa hyvänkokoisiksi viipaleiksi, asettele pellille ja
kohota vielä 10-15min.
5. Voitele munalla ja
paista 200 asteessa n. 10min.
Nauti!
Room decor
Heij! Lupasin jo aikoja aikoja sitten että esittelisin miten oon sisustanut mun huoneen. Asun tällä hetkellä solun erillishuoneessa, mikä tarkoittaa että neliöitä on hieman normaalihuonetta enemmän (21m2) ja huoneeseen kuuluu minikeittiö ja oma vessa! Koska kuvat kertoo enemmän kun tuhat sanaa, täältä pesee!
sunnuntai 22. syyskuuta 2013
Mediverkko Cup 2013
Helloouu!
Perjantaina järjestettiin vuosittainen Mediverkko Cup, joka on jalkapalloturnaus kaikille lääketieteen- ja hammaslääketieteen opiskelijoille sekä Mediverkon lääkäreille. Jokaisella vuosikurssilla oli oma joukkue ja kannustusjoukot.
Meillä oli aivan huipputiimi ja kaikkien ennakko-odotusten vastaisesti päästiin finaaliin!!! Joka me sitten kyllä hävittiin, mutta onneks sentään meidän cheerleaderit vei parhaan kannustusjoukon palkinnoon. Pelien jälkeen oli jatkot (of cource), mutta niiden kuvamateriaali ei oo julkaisukelpoista, joten alla kuvia ainoastaan peleistä. Bis bald!
lauantai 21. syyskuuta 2013
Omenasosepiirakka
Moi!
Yritin netistä surffailla sopivaa reseptiä piirakkaan omenasoseesta, sitä kun oli omista omenoista tehtynä jääkaapissa iso laatikollinen ja yhden ihmisen kulutus sille on melko pieni. En löytänyt sopivaa reseptiä, joten yhdistelin niitä ja olin melko tyytyväinen lopputulokseen! Pohja oli mukavan mehevä ja omena maistu hyvin. Myös maistajat olivat tyytyväisiä! ;) Mun oli myös pakko kehitellä reseptistä sellainen että vatkainta ei tarvita, sellainen on sillä vielä hakinnan alla:D Ainoastaan seuraavaa kertaa varten pitää korjailla piirakan päälle tulevien murusten koostumusta, ja tähän reseptiin muutinkin niitä jo hieman. Kuulen mielelläni kommentteja kaikilta kokeilleilta ja muiltakin!
Tässä siis resepti (todella helppo, sopii myös alotteleville leipureille):
Pohja
- 150g margariinia
- 1dl sokeria
- 1 kananmuna
- 2dl vehnäjauhoja
- 1dl kaurahiutaleita
- 1tl leivinjauhetta
- 2rkl maitoa
Täyte
- 2,5dl omenasosetta
Päälle
- 50g margariinia
- 1dl kaurahiutaleita
- 3/4 dl venhäjauhoja
- 4rkl sokeria
Aloita laittamalla uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
1. Aloita sulattamalla margariini hellalla tai mikrossa ja jäähdytä se huoneenlämpöiseksi. Sekoita sokeri ja rasva hyvin keskenään.
2. Sekoita kananmuna rivakasti sokeri-rasva seokseen
3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita huolellisesti. Lisää lopuksi maito ja sekoita.
4. Voitele piirakkavuoka pehmeällä huoneenlämpöisellä margariinilla (n. 20g) sormia ja talouspaperia apuna käyttäen. Jauhota vuoka korppujauhoilla.
5. Levitä taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille vehnäjauhotetuilla sormilla.
6. Levitä pohjan päälle tasaisesti omenasose.
7. Tee kauramuruseos eli sekoita sulatettu huoneenlämpöinen rasva, kaurahiutaleet, vehnäjauho ja sokeri keskenään. "Murustele" seos piirakkapohjan päälle.
8. Paista piirakka uunin keskitasolla n. 30min.
9. Tarjoa jäähtyneenä sellaisenaan tai vaihtoehtoisesti jäätelön tai vailjakastikkeen kera. Nam!

keskiviikko 18. syyskuuta 2013
sleep-study-eat-party
Moi taas!
Lähes jo poden huonoa omaa tuntoa siitä, kuinka huono bloginkirjottaja oon (onneks en kuitenkaan ihan;)). Tästä runoilusta ei oo vielä tullut ihan rutiininomaista ja en sen vuoksi oo meinannut millään löytää aikaa bloggailulle. Te ketkä olette joskus fuksin elämän kokeneet tiedätte varmasti tunteen! Nyt ajattelin kuitenkin jakaa teidän kanssa vähän fiiliksiä viime viikon tooga-kasteesta, jonotuksesta Pseudosymposium opintomatkalle (=risteilylle) ruotsiin ja vähän myös mun epätoivosa latinan opiskelua kohtaan. Joten asiaan siis!
Viime viikolla oli siis todennäköisesti koko fuksivuoden kohokohta eli TOOGAT!!! Kokoonnuimme tutor-ryhmittäin etkoilemaan, jossa oli hyvää ruokaa ja boolia ja siellä meidät myös puettiin illan asuun eli toogaan. Fukseille oli toogan lisäksi sallittu yksi vaatekappale, kakkosille kaks jne. Miehillä se vaatekappale on perinteisesti vasemman jalan sukka, naiset saa valita minkä vaatekappaleen laittaa mutta jos joku näkee sulla rintsikan olkaimen se lähettää tietynlaisia viestejä:D
Meidän etkoporukka! (Kuvassa myös hieno Kuopion kaupungintalo) |
Fuksit lakanoissa, kakkosilla vöitä, hattuja, ym. |
Etkoilta siirryimme Kuopion torille, josta jatkettiin snellmanin puistoon jotakin epämääräistä latinaksi laulaen. Puistossa kuulimme lisää latinaa kun tuutorit antoivat meille elämänohjeita (?) eli kuiskailivat jotain epämääräistä kielellä, jota en osaa sanaakaan. Tämän jälkeen asetuimme rinkiin suihkulähteen ympärille, valoimme medisiinarin valan ja pomppasimme uimaan! Märkinä ja aivan umpijäässä siirryimme busseihin ja matka jatkui johti vitriiniä (joka on KuoLOn eli Kuopion Lääketieteen Opiskelijoiden omistama omakotitalo korvessa). Ja juhlat jatkuivat aamuun asti, loppu on historiaa:D
Kuten arvata saattaa, flunssanhan sieltä sain. Luennoilla on tällä hetkellä jatkuva koominen taustameteli kun kaikki yskii, köhii, niistelee ja aivastelee. No, onneksi mun flunssa on jo parantumaan päin!
Viikonlopun vietin pitkästä aikaa kotona, ihanaa!! Kyllä tää ottaa koville asua niin kaukana tärkeistä ihmisistä. Noo mutta eiköhän tähänkin totu:)
Maanantai-iltana kokoonnuimme porukalla jonottamaan makuupussien ja makuualustojen kanssa paikkoja ruotsiin suuntautuvalle opintomatkalle ensi kuussa. Paikkoja oli rajoitetusti ja ilmoittautuminen aukesi klo 7 aamulla, joten oli tarpeen mennä jonottamaan ajoissa. Ja tulihan se paikka reissuun! Heija Sverige!
Kaikesta juhlinnasta huolimatta elämäni on yhtä opiskelua. Tuki- ja liikuntaelimistön anatomia sekä Lääketieteellinen biokemia teettää älyttömän määrän töitä ja on masentavaa kun ei osaa mistään mitään. Oon aina sekä peruskoulussa että lukiossa tottunu siihen että oon kaikessa hyvä ja mä oon se joka auttaa muita. Nyt oon kaikilla luennoilla aivan hoo moilasena eli siis totaalisen kujalla. Omatoimisia tehtäviäkin on kamala määrä ja latinan kielisiä nimiä selän nikamien osille, nivelkalvoille, lihaksille on m i l j o o n i a.. Ja tentti on kuukauden päästä - masentavaa!! Ei muuta kun sunta torsolaan (lääkisopiskelijoiden itseopiskelutila) ja heihei sosiaalinen elämä! Ei vaan, on ihan liikaa kivoja tapahtumia tulossa, mutta pakko sitä olis jostain välistä löytää aikaa opiskelulle.
Siinä teille vähän maistiaisia meidän TLA:n luennoilta. Ymmärrätte varmaan että oon kujalla? |
maanantai 9. syyskuuta 2013
Doctor-to-be
Moi
kaikki aktiiviset ja vähemmän aktiiviset lukijani!
Multa
tultiin jo kysymään että koska kirjotan seuraavan kerran blogia joten tässä tää
nyt olis:D Opiskelijaelämä on lähtenyt hyvin käyntiin. Sana ”opiskelijaelämä”
mielletään yleensä teekkarimaiseen överit-joka-ilta tyyliseen juhlimiseen ja sellaista
kuvittelin sen tääläkin olevan. Oon positiivisesti yllättynyt että asia ei
ollut näin! Menoa on ollut kyllä joka ilta, mut siihen on kuulunut muutakin kun
viinalla läträämistä. Yhtenä iltana oli kaikkia ulkoilma-aktiviteetteja kuten
lentopalloo ja futista, kasvattaa paljon paremmin yhteishenkeä kuin juhliminen!
Toisena iltana pelailtiin lautapelejä, kuten aliasta ja trivial pursuitia, sekä
biljardia.
Myös
”perinteistä” juhlintaa on ollut. Torstaina oli kaupunkisuunnistus, jossa kuljettiin
joukkueena oman tutorryhmän kanssa. Meidän ryhmän nimeksi valikoitui jonkun
päähänpiston seurauksena Raiskaus-Reiskat ja asu oli nimeen sopivasti
raksateemainen! Itse olin kyseisen joukkueen työmaanjohtaja. Rasteja oli ympäri
kuopioo ja tehtäviä oli kaikkea riisuutumisen ja oikeiden elimien asettelun
oikeille paikoilleen väliltä. Loppuillaksi suunnistajat (+muut) suuntasivat
Ilonaan.
Tuleva
lääkärin ammatti on myös alkanut lähestyä! Yhteiskirjatilauksella tilatut
kirjat saapuivat perjantaina ja fiilis on lievästi kauhistunut. Yksi kirja
painaa nimittäin liiottelematta 5kg ja kieli on englantia ja latinaa. Myös
aiheeseen liittyvät luennot alkavat (vihdoin!) tällä viikolla, ohjelmassa on
tuki- ja liikuntaelimistön anatomiaa sekä lääketieteellistä biokemiaa.
Kuullostaa megamielenkiintoiselta!
Odotan myös kärsimättömänä keväällä alkavaa
dissektiokurssia. Päästiin nimittäin jo tutustumaan dissektiosaliin, joka on
kuin NCIS:tä konsanaan metallipöytineen ja spottivaloineen. Kaikkein
eniten tulevasta syksystä odotan kuitenkin terveyskeskuspäiviä. Päästään ensi
kuussa tutustumaan kahdeksi päiväksi oikeaan
lääkärintyöhön. Ohjelmassa päivystystä, lastenkliniikkaan tutustumista sekä
vuodeosastolla vierailua. Saadaan myös päällemme valkotakit!!!
Viipaleita aivoista :o |
Nyt alkoi myös vaitiolovelvollisuus! |
Myös vapaalle ollaan osattu heittäytyä! Leivottiin Annan kanssa superhyviä korvapuusteja, joista tulee reseptiä myöhemmin;) |
tiistai 3. syyskuuta 2013
Kliffaa laiffii ja vähän takapakkia
Heipsan kaikki!
Alotan hyvillä uutisilla. Elämä on huippua!! Puoltoista päivää lääkiksessä takana ja on ollu aivan superkivaa. Kaikki ihmiset on mukavia, tosi ennakkoluulottomia ja mukavan erilaisia. On virkistävää lukion jälkeen että kaikki ei ookkaan samasta muotista. Ja on myös ihanaa kun ihmisiä on tullut tänne ympäri suomea. Murteista riittää ainakin puhuttavaa! (Miten niin mä muka puhun tampereen murretta?!) Uusia nimiä on vaan opeteltavana aivan liikaa!
Meitä huijattiin ekana päivänä oikein kunnolla. Meiän tutorryhmään oli soluttautunut yks viimesen vuoden opiskelija, mikä paljastettiin vasta illan bileissä. Se esitti hippiä, joka oli majottumassa hätämajoituksessa koska sillä ei ollut asuntoa. Kulki koko päivän valtava rinkka selässä. Ja kaikki meni aivan täydestä:D
Koulun osalta oikeastaan koko tämän viikon on vain opiskeluun perehdyttäviä luentoja, mutta perjantaina päästään ensimmäisen kerran opiskelemaan ihmistä, vihdoinkin! Ohjelmassa on tuki- ja liikuntaelimistön anatomiaa.

Myös lenkillä olen ehtinyt käydä, tänään oli ohjelmassa porrastreeni:) |
Ja sitten huonoihin uutisiin. Kun elokuun alussa olimme äidin kanssa katsastamassa asuntoani ja istuimme iltapalalla yhteisessä keittiössä, tuli kämppikseni kertomaan että oli harkinnut kissan hankkimista ja kysyi olisiko minulla mitään sitä vastaan. Valittelin sitten, että olen allerginen kissoille. Pahalta tuntui olla "ilkeä" mutta minkäs minä allergioilleni mahdan. Seuraavat kaksi viikkoa vietin kotona, ja kappas vaan, kun muutin viikonloppuna takaisin tänne, oli kämppikselleni ilmestynyt kissa. Ei muuta kun ensimmäisenä asiana maanantai aamuna soittoa kuopakselle ja onneksi sielä oltiin samoilla linjoilla mun kanssa: kissan pitää lähteä. Joten saa nähdä, lähteekö kissa vai lähteekö kissa ja kämppis. Onneksi ainakaan toistaiseksi ei ole tullut pahempia allergiaoireita ja toivottavasti ei tulekaan!
Mutta nyt takaisin ihanan opiskelijaelämän pariin ja viettämään iltaa uusien lääkiskamujen kanssa!
lauantai 31. elokuuta 2013
Kuopiokuulumisia ja kesän kynsisatoa
Moikka! Mun blogikirjoittelu on ollut lievästi sanoen vähäistä viimeaikoina, anteeks siitä! Huonoja selityksiä on useita: pitkät työpäiväivät, muutto, pakkausstressi ym. Nyt oon kuitenkin kotiutunut Kuopioon, suurin osa tavaroista on purettu (eli ahdettu) kaappiin ja odottelen erittäin kärsimättömänä maanantaina alkavaa koulua! Kirjottelen lisää mun huoneesta kun saan sen vähän siistimpään kuntoon ja myös koulusta kuulette heti kun se vaan alkaa! Jos mulla on opiskelijabileiden lomassa aikaa kirjotella... :D
Tän tekstin tarkotus oli kuitenkin jakaa teidän kanssa kuvien muodossa mun kuluneen kesän kynsisatoa. Ostin noin vuosi sitten itselleni Rio:n geelikynsikoneen ja siitä lähtien oon väsännyt itselleni ja joillekkin kavereille geelikynsiä. Oon myös intohimoinen kynsien lakkaaja, mikä selviää muun muassa kynsilakkojen lukumäärästä... Mutta kuvat kertoo enemmän kun tuhat sanaa joten niitä seuraavaksi! Ja jos haluatte joskus esimerkiksi jotain tarkempia ohjeita kynsien teosta, lakoista tai jostain muusta niin feel free to ask!
Ja lopuksi vielä biisi, joka kuvastaa hyvin tän hetkisiä fiiliksiä vaikka en ihan maailman toiselle puolen muuttanutkaan:)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)